lauantai 13. elokuuta 2011

Täällä taas!

Aamuauringon loisteessa.
Takana on pitkä päivä - näyttelijät ja muu henkilökunta kokoontui Taaborinvuorelle tänään lauantaina jo ennen aamuyhdeksää näytelmän läpimenoon. Esitys alkoi kello 15, joten kotiin pääsi itse kukin vasta hieman ennen seitsemää. Tuntuu aina yhtä hienolta huomata, että ihmiset vapaaehtoisesti ja talkoomielellä käyttävät kesänsä mahdollistaakseen jotain tällaista kuin Kivi-juhlat ja tämä Seitsemän veljestä. 

Lea (Männistön Venla) tiedotti näytteljöille jo alustavaa tietoa ensi kesästä.
Äänentoistolaitteiden kiinnitystä, jossa siinäkin on monen ihmisen apu tarpeen.
Näytelmä käytiin tänään siis ensin läpi "puolella teholla" lähinnä muistin virkistykseksi (ja tämä oli kuiskaajan mielestä oikein hyvä ratkaisu!). Molempien näytösten läpikäymisen jälkeen tarjottiin lounas, jonka jälkeen ihmiset hajaantuivat kuka minnekin: osa keskittymään tulevaan esitykseen, osa hoitamaan viime hetken juoksevia asioita, osa myymään käsiohjelmia ja niin edelleen. Tekemistä kyllä riitti kaikille.

Esityskin sujui hyvin, joku näyttelijöistä kiteytti asian väliajalla niin, että "ei ihan samalla tavalla kuin mihin silloin heinäkuussa sunnuntaina jäätiin, mutta aika hyvin." Niinhän se on, että esitys paranee jokaisella esityskerralla eikä siinä mielessä ole koskaan "valmis". Jos joku oli katsomassa ensin ennakkonäytöksen tai ensi-illan ja tulee katsomaan ensi viikon sunnuntaina myös viimeisen esityksen, voi ehkä huomata sen suuren kehityksen mitä tässä koko ajan tapahtuu. Jokainen esitys on ainutlaatuinen, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

Ei kommentteja: