lauantai 18. kesäkuuta 2011

Huimaa edistystä

Lauri saarnaa Hiidenkivellä.
Aikaa edellisestä blogimerkinnästä on jo kulunut jonkin verran ja produktio on edennyt sinä aikana huimasti. Harjoituksia on juhannuksen ajan neljää päivää lukuunottamatta päivittäin, sillä ensi-ilta lähenee. Täytyy myöntää, että kuiskaajalla on riittänyt töitä - nyt siis sanaa päähän vaikka halkonuijalla! 

Lavastajamme tekivät meille erittäin monikäyttöiset kärryt, esityksissäpä näette!


Veljekset ovat saaneet roolivaatteitaan ja kenkiään käyttöön totutellakseen niissä liikkumista. (Puvustuksesta muutenkin lisää vielä myöhemmissä blogimerkinnöissä.)


Ohjaaja ohjeistaa Rajamäen rykmenttiä.
Toukolan pojat treenaavat pilkkalaulua veljeksistä.
Näytelmä on edennyt siihen vaiheeseen, että edessä ovat ensi viikolla ensimmäiset läpimenot. Ohjaajan sanoin, "katsotaan mitä meillä on kasassa". Onkin hauska nähdä millainen kokonaisuus tästä oikeastaan rakentuu, tähän mennessä kun harjoitukset ovat edenneet pitkälti kohtauksittain. Joitakin lyhennyksiä pitää luultavasti vielä tehdä, meillä kun tuntuu olevan materiaalia aika reilusti kasassa. Esityksen kestoksi on ilmoitettu kolmisen tuntia väliajan kanssa ja siihen pitäisi päästä.

Kampaajakin pääsi jo työskentelemään. Hiustenleikkuuvuorossa Aapo.
Muistuttaisin jälleen kaikkia: hankkikaa liput ajoissa! Kaikki tarvittava tieto löytyy osoitteesta www.kivi-juhlat.fi. Tervetuloa!

Ei kommentteja: