tiistai 26. huhtikuuta 2011

Taaborille!


Nyt on Taabor-kausi virallisesti avattu! Kevään ensimmäiset harjoitukset olivat tänään klo 18-21 välillä (sanottakoon, että ensimmäisten harjoitusten aikataulu oli jokseenkin joustava) ja sääkin oli hieno. Hyvin tarkeni loppuun asti! Toivottavasti sää suosii meitä jatkossakin. Porukkaa oli vaihtelevasti kasassa - Toukolan väellä oli jostain syystä vain kaksi edustajaa, joista toinen pääsikin heti ensimmäisten harjoitusten ajaksi paikkaamaan yhtä veljeksistä.

Kuiskaajana huomasin ilokseni, että osa veljeksistä oli jo harjoitellut vuorosanojaan - vielä riittää opeteltavaa kesää varten! Saimme kuitenkin jo hieman yhden kohtauksen asemia hiottua ja vähän esimakua siitä, millaisia näyttämöllisiä ratkaisuja tullaan tekemään. Paljon vaikuttaa myös se, että näyttämöllä oleva Topiaksen mökki tullaan väliaikaisesti purkamaan mm. huonon kuntonsa takia (se tullaan kyllä myöhemmin kasaamaan uudelleen). Tervetuloa siis kesällä katsomaan miltä näyttämö tänä vuonna näyttää!


   
Harjoituksissa kuljettiin siis vielä plarit, käsikirjoitukset, käsissä. Nimenomaan kuljettiin, veljekset ohjeistettiin mm. kiertelemään katsomossa jonomuodostelmassa samalla kun puhuivat repliikkejään.

Männistön Venla ja äiti-muorinsa.
 Seuraavat harjoitukset ovatkin heti huomenna ja nyt niitä alkaa sitten olla useamman kerran viikossa.  Hauskaa olla jälleen mukana tekemässä tätä - Taaborilla viettää mielellään kesänsä!

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Pääsiäistauko

Blogihiljaisuus johtuu meneillään olevasta pääsiäistauosta (jolloin vuorosanojen harjoittelu on erittäin suotavaa).

Seuraavat harjoitukset (26.4.) pidetäänkin sitten jo Taaborilla. Palatkaamme asiaan silloin!